keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vieraalla maalla kaukana...

... ei tällä kertaa ollut kivistä kumpua vaan aiemmin täysin tuntematon raaka-aine: kalkkuna.

Sain kalkkunani Porissa toimivan Elämän Eliksiirin ruokajonosta useampi viikko sitten, mutta tänään päätin sulattaa lintupalani ja kokeilla mitä kivaa siitä keksisin. Kalkkunani oli Poutun Savuisaa Maalaiskalkkunaa.
En ole aiemmin valmistanut MITÄÄN kalkkunasta, joten ideat olivat aika vähissä. Teenkö kastiketta? Laatikkoa? Pihvejä? Mitä?!

Ennen toimenpidettä
Lopulta päädyin kuitenkin tekemään kalkkunastani pihvejä. Sain 300g palastani 4 melkein samankokoista pihviä. Valmistin pihvit paistamalla ne pannulla leipämargariinissani. En tiennyt yhtään, mikä virallinen paistoaika mahtaisi olla, joten päätin paistaa kunnes olisin tyytyväinen.
"Pihvit" saivatkin melko kivan paistopinnan.

Paistoa vaille valmiit pihvit
Pihvien rinnalle keitin riisiä, mitä harvemmin valmistan. Vaikka pidän riisistä miltei yhtä paljon kuin pastastakin.. Piristääkseni lautasta lisäsin riisin keitinveteen suolan lisäksi curry-jauhetta. Näin riisistä tuli yhtä pirteää kuin ulkona paistavasta auringosta.

Tietysti kaikessa kokkauksessa tärkeintä on maku. No miltä pihvini maistui?

Odotusteni vastaisesti pihvi olikin yllättävän hyvää. Toimii! Joten jos joskus saatte käsiinne palan kalkkunaa, niin pihvejä kannattaa ainakin kokeilla.

Valmis tuote. Toimii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti