sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Äidin kanasuttu.

Näin opiskelijana kanasuikaleet ovat helppo ja melko edullinen raaka-aine ruoanlaitossa. Suikaleista saa pienin muunnelmin valmistettua niin wokkia, kiusausta kuin kastikettakin.

Pienen pakastinlokeroni takaosassa piilotteli 400g kanan paistisuikalepaketti. Hetken mietittyäni päätin tukeutua tuttuun ja turvalliseen taattuun herkkuun, jota ei voi sählätä.

Kanasuttu.

Nimi saattaa kuulostaa melko luotaantyöntäävältä ja ulkonäkö myös, mutta maku on hyvä. Lupaan sen.
Joten sulatettuani paketin, lähdin apinoimaan äitini "reseptiä", joka takaa hyvän ja maukkaan sutun.
(Tää suttu on minun ja sisarusteni ehdoton lemppari!)

Äitin kanasuttu
Valmis tuote!

400g hunajamarinoituja kanasuikaleita (marinadi ei pakollinen, mutta suositeltava)
1prk ananasmurskaa
1prk ruokakermaa
1-2tl pestoa
loraus soijakastiketta
mausteita tarvittaessa oman maun mukaan

Paista suikaleet isolla pannulla. Lisää pannuun kypsien suikaleiden sekaan ruokakerma ja ananasmurska mehuineen. Sekoita hyvin. Lisää pesto ja soijakastike. Sekoita. Anna kastikkeen kuplia kevyesti (ei voimakasta kiehumista) hetken aikaa ja tasaa maut. Voit halutessasi lisätä lorauksen appelsiinimehua kastikkeeseen. Tarjoile nuudelien/pastan tai riisin kanssa.

Itse henkilökohtaisesti suosittelen nuudeleita kastikkeen kyytipojaksi, mutta eivät muu pasta tai riisikään huone huonoja vaihtoehtoja. EuroShopperin 5 pussin pakkaus on opiskelijalle hyvä hankinta, koska paketti sisältää 2 kananmakuista, 2 lihanmakuista ja 1 curryn makuisen nuudelipussin. Näin on siis vallinnanvaraa maun suhteen ja nuudelipussi riittää sellaisenaan äkillisen nälän voittamiseen. etenkin jos on kiire, sillä pussin valmistamiseen menee veden kiehumiseen menevä aika + ~ 4min. Nuudelit kannattaa valmistaa liedellä, koska veden on kiehuttava koko ajan. Kokeilin kerran vedenkeittimellä keittää veden ja liottaa nuudelit. Ei tullut hyviä ja kesti kauan. Siis valmista liedellä!

Itse valmistin kastikkeen kylkeen nk. isoja makaroneja, jonka paketin pohjallisen löysin pastalaatikkoni uumenista. Pastan muoto on siis sama, kuin perusmakaronilla, mutta koko on suurempi.
Kanasuttu on siitä hyvä, että se on nopea valmistaa. Myös peston lievä suolaisuus ja ananaksen makeus tuovat tasapainoa kastikkeeseen. Pestoksi suosittelen Pirkan vihreää pestoa. Hunajamarinadi värjää kerman oranssihtavan keltaiseksi, mutta pesto värittää keltaisuuden enemmän vihreään. Vihreän värinsä takia kastike ei ehkä heti vaikuta ruokahalua herättävältä, mutta maku pelastaa.

Kokeilitko suttua? Kerro kommenteissa, mitä pidit kastikkeesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti